Keskustelut
Toiminnot
Kaikki palstat / Yleinen keskustelu / Nuoret valokuvaajat
| Kirjoittaja | Viesti | |
| silli-95 | 21.6.2008 14:56 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 10 Rekisteröitynyt: 28.9.2007 |
Tästä piti tehdä aihe, koska minun mielestäni nykyisin hirveän harvat nuoret harrastavat valokuvausta tai miettivät siitä jopa ammattia. Minä olen yksi näistä harvoista. Onkohan täällä muita alle 18- vuotiaita kuin minä? Harrastan kuvausta sen hauskuuden takia. On myös hauska laittaa tänne kuvia ja katsoa, mitä mieltä muut ovat kuvistani. Kuka on siis samaa mieltä, että pitäisikö nuorten harrastaa enemmän valokuvausta? Minulla on aika paljon tuttuja ja kavereita, mutta niin suuresta joukosta ei löydy yhtäkään valokuvausta harrastavaa. Yleensä vain aikuiset valokuvaavat, mutta olisi kiva nähdä lapsia ja nuoriakin kuvaamassa. Olen yrittänyt saada luokkalaisiani ja sukulaisiani innostumaan kuvauksesta, mutta heillä ei ilmeisesti ole tarpeeksi aikaa tähän hommaan. Onko se sitten ainoa syy, vai onko kenties muusta kiinni? Sitten se voi myös johtua siitä, että heitä ei kiinnosta. Minulla onkin tässä yksi esimerkki: Luokkatoverini oli meillä, ja meillä ei ollut mitään tekemistä. Kysyin häneltä (hänellä oli kamera mukana), haluaisiko hän käydä kuvaamassa pihallamme. Hän sanoi suoraan näin: "No onpa hienoa, 'räps', kuva otettu! Tulipa huono kuva, poistan sen. 'klik'. Eli ehkä se on kiinnostuksesta kiinni. |
|
| Late-X | 21.6.2008 15:18 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 21 Rekisteröitynyt: 8.8.2006 |
Hyvää pohdintaa, otit esille sellaisen aiheen jotan en ole ennen nähnyt käsiteltävän. Itse omistin ensimmäisen kameran joskus 16-17 vuotiaana, ja silloin se kuvaaminen oli tosiaan sellaista hektistä räpsimistä...ei osannut antaa arvoa luonnon kauneudelle, asettelulle eikä värien ja muotojen harmonialle. Mutta nykyaikana uskallan väittää että monilla nuorilla on jonkinmoinen kamera, mutta se kuvaaminen on sellaista kaverikuvien räpsimistä joita ei sitten uskalleta julkistaa suuremmalle joukolle (joskus ehkä hyvä niinkin) Ehkä suurin syy siihen että ei ole nuoria kuvaajia jotka ottavat homman tosiissaan on se että kuvaaminen ei välttämättä ole "katu-uskottava" harrastus..mennään joukon mukana ja harrastetaan sitä mitä porukan "kingit" tekee. =D Itse ajattelen että valokuvaaminen ei ole iästä kiinni...ihan yhtä hyvin niin nuori kuin vanhakin voi aloittaa kuvaamisen, kieltämättä homma vaatii hieman enemmän innostusta kuin joku dokaaminen, mutta on taatusti terveellisempää. Onko nykyajan nuoriso niin samassa muotissa kasvanutta ja samoja arvoja ihannoivaa, että ei uskalleta poiketa massasta? Siinäpä teille pohdittavaa =D |
|
| TRB | 21.6.2008 16:04 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 12 Rekisteröitynyt: 3.10.2006 |
Veikkaan että olisin harrastellut kuvaamista nuorempana mutta 80-luvulla ei ollut digikameroista tietoakaan eikä niillä liksoilla pahemmin filmejä ja kehityksiä voinut maksella. Luontoharrastus on kuitenkin ollut aina lähellä sydäntä, ja metsät on hämmästyttäneet ja kummastuttaneet pienestä kulkijasta saakka. Lähimmäs valokuvausta liippaava nuoruuden harrastukseni lienee ollut tähtitiede, meni nimittäin yö jos toinenkin kallioilla ja kukkuloilla korvessa kaukoputken kautta linnunradan ihmeitä ihmetellen. | |
| ToniL | 21.6.2008 19:07 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 30 Rekisteröitynyt: 28.11.2007 |
Valokuvaus on mielestäni mahdottoman hauska harrastus, mutta sitä ei välttämättä ymmärrä ellei kokeile. Nykyään nuoret kuvaavat etupäässä pokkarilla, jolla räpsitään oman naaman kuvia IRC-galleriaan tai muille sivustoille. Sen sijaan varsinainen luovempi valokuvaus ei vaikuta monia vanhempiakaan kiinnostavan. Toisaalta kaikki eivät voi pitää kaikesta tekemisestä. Järjestelmäkameran hankkiminen edellyttää myös opettelua ja vaivaa, mikä ei kaikkia miellytä. | |
| Popsi | 21.6.2008 19:55 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 27 Rekisteröitynyt: 30.12.2007 |
Vähän samat mielessä kuin TRB:lläkin. Sain ekan pokkarikameran kymmenen vanhana ja olin innokas kuvaaja, mutta silloin kamerat tosiaankin olivat hyvin erilaisia kuin nykyään. Filmi piti ostaa ja kuvia sai odottaa viikon pari jännittäen kuinka monta kuvaa onnistui. Karvas pettymys oli, jos ne eniten odotetut kuvat puuttuivat paketista kokonaan. Nuoriso erkanee luonnosta päivä päivältä enemmän, mikä on sääli. Juuri luonnossa on hyvin paljon mielenkiintoista kuvattavaa. Kuvaaminen on mielenkiintoinen harrastus, ja yksikään kuva ei ole samanlainen. Tämä harrastus on tehokas stressin poistaja ja lisäksi saa nauttia ulkoilmasta ja liikunnasta. |
|
| Late-X | 21.6.2008 22:23 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 21 Rekisteröitynyt: 8.8.2006 |
Vähän samat mielessä kuin TRB:lläkin. Sain ekan pokkarikameran kymmenen vanhana ja olin innokas kuvaaja, mutta silloin kamerat tosiaankin olivat hyvin erilaisia kuin nykyään. Filmi piti ostaa ja kuvia sai odottaa viikon pari jännittäen kuinka monta kuvaa onnistui. Karvas pettymys oli, jos ne eniten odotetut kuvat puuttuivat paketista kokonaan. |
|
| Late-X | 21.6.2008 22:27 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 21 Rekisteröitynyt: 8.8.2006 |
Osataan taas prkl....Zori...liikaa olutta ja liian vähän osaamista : ( | |
| Late-X | 21.6.2008 22:30 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 21 Rekisteröitynyt: 8.8.2006 |
<---------- "känniääliö" ...sori Zilli hassusta viestistä...en koske koneeseen enää tänä iltana | |
| TRB | 21.6.2008 22:49 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 12 Rekisteröitynyt: 3.10.2006 |
Nuoriso erkanee luonnosta päivä päivältä enemmän, mikä on sääli. Sääli, kieltämättä. Toisaalta, tuntuu etteivät vain nuoret erkane luonnosta vaan koko ihmiskunta. Alkaa jo olemaan ihmisen ansiosta luonnon tasapaino jo niin pahasti viturallaan ettei sitä kuvattavaa välttämättä enää kovin monelle sukupolvelle riitä. Luontoa ei enää mielletä... hmm... luonnolliseksi elinympäristöksi, vaan siitä yritetään eristäytyä mahdollisimman tehokkaasti. Suurkaupungeissa alkaa olemaan jo porukkaa jotka eivät ole koskaan metsässä käyneetkään! Itse olen törmännyt moisiin jokaisessa suurkaupungissa joihin olen eksynyt, mm. New Yorkissa, Lontoossa ja Berliinissä, enkä ihmettelisi yhtään vaikka moinen cityotus löytyisi jo Helsingistäkin. Sääliksi käy, mutta toisaalta ei sitä kaunista luontoa enää kaikille edes riitä, pilalle menisi loputkin luonnon tasapainosta jos kaikki ryntäisivät metsiin. Suomi on aika harvinainen paikka puhtaan luonnon suhteen, alkaa nimittäin muu maailma, lukuunottamatta näitä pohjoisen kolkkia, olemaan jo täyteen rakennettu ja maan tasalle jyrätty. Aiheuttaa ristiriitaisia tunteita... toisaalta olen iloinen että olen vielä päässyt näkemään koskematonta luontoa esim. Suomen, Ruotsin ja Norjan lapissa, mutta toisaalta surullinen ettei sitäkään herkkua enää tuleville polville riittäne. Me luonnonystävät tietty ihmettelemme mikseivät kaikki osaa luonnon ihmeitä arvostaa, mutta sellaista asiaa ei olekaan mikä kiinnostaisi kaikkia. Harrastuksiahan riittää... mutta uskon silti vakaasti että luontoon rakastuisi kuka tahansa jos antaisi sille mahdollisuuden. Tuntuu vain että moni pinkki kyttyräselkäinen pullamössönössö alkaa olemaan jo siinä kunnossa että niitä mustelmia todella saa vesisateella ja hyttysen pisto tappaa. Pysyköön rauhassa nettinsä *kröhöm* , mikropoppisten ja (liian hapokkaan) kolajuoman äärellä kaukana metsistämme niin saamme jatkossakin nauttia sen hiljaisuudesta ilman vinkuvia tissiposkia paikkoja roskaamassa. ;) Ohoh... taisi lähteä meikäläisen ajatus taas liitämään aiheen ulkopuolelle. Vaikenen siis. Onnittelut vielä kaikille hienosta harrastuksesta! Viestiä muokattu 22.6.2008 12:57 |
|
| silli-95 | 22.6.2008 19:37 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 10 Rekisteröitynyt: 28.9.2007 |
Juuri luonnossa on hyvin paljon mielenkiintoista kuvattavaa. Kuvaaminen on mielenkiintoinen harrastus, ja yksikään kuva ei ole samanlainen. Tämä harrastus on tehokas stressin poistaja ja lisäksi saa nauttia ulkoilmasta ja liikunnasta.[/quote] Juuri näin! Aina kun on stressi koulusta, niin lähden rannalle kuvaamaan, vaikka siellä ei mitään erikoisia kohteita olisikaan. Se on kuin terapiaa; lähden kotoa ovet paukkuen kameralaukku olalla ja palaan aurinkoisena takaisin kotiin. :) Se on ihmeellistä, tavallaan. Viestiä muokattu 22.6.2008 19:40 |
|
| _Tiuku_ | 22.6.2008 20:33 Nuoret valokuvaajat | |
![]() Viestejä: 13 Rekisteröitynyt: 28.1.2007 |
Olen itsekkin nuori ja harrastanut kuvausta n. 3-4 vuotta. Kavereistani kukaan muu ei oikein säännöllisesti harrasta valokuvausta. Itselläni on kyllä kaveri joka bongailee kanssa lintuja. On kiva aina kertoa, mitä on nähnyt ja käydä yhdessä bongaamassa. Monet vaan räpsii kuvia aina silloin tällöin. Netistä löytyy paljon nuoria, jotka kuvaavat harrastukseksi. Valokuvaus on mielestäni kivaa ja omalla tavallansa haastavaa. Valokuvata voi koska vaan, joten se on hyvä vapaa-ajan harrastus. Valokuvaamisella voi kehittää luovuuttaan (varsinkin mulle hyvä, kun noi piirrustustaidot on vähän surkeat) kun rajoja ei oikeastaan ole. Itse pidän luonnosta kauheasti ja varsinkin linnuista, niitä kuvaankin mieluiten. Luonto kiinostaa aina vaan vähemmän ja vähemmän nuoria. Vaikka monilla onkin kesämökki metsän keskellä tai järven rannalla, jossa he "joutuvat" viettämään monta viikkoa kesästä, niin silti vain harvat nuoret viitsivät ottaa selvää luonnosta. Monet meidänkin luokalta valittivat, kun piti se kasvio kerätä ja lintuja opetella. Harvojen nuorien mielestä sitä tietoa tarvitsee missään. Ties kuinka monet nuoret eivät tiedä, miltä talitintti näyttää. Viestiä muokattu 22.6.2008 20:53 |
|
| Tuntematon | 22.6.2008 20:44 Nuoret valokuvaajat | |
| Viestejä: - Rekisteröitynyt: - |
Mä en silleen harrasta valokuvausta mutta mä tykkään kuvata kauheest kaikkee. Mä oon miettiny et voisin olla valokuvaaja ammatilta. | |
| CanonMan | 25.6.2008 13:14 Nuoret valokuvaajat | |
| Viestejä: 1 Rekisteröitynyt: 2.10.2006 |
Itse aloitin valokuvaamisen digiscoupingilla. Eli kuvasin tavallisella digipokkarilla kaukoputken läpi. Zoomia oli käytettävissä aika reilusti. Jossain vaiheessa kyllästyin "telemäisyyteen" ja myin digipokkarin. Tämän jälkeen ostin digijärkkärin, enkä ole katanut päivääkään. Olen "erikoistunut" luontokuvaukseen. Tykkään muutenkin paljon liikkua luonnossa kameran kanssa ja ottaa kuvia. Muutenkin luonto on todella lähellä sydäntäni. Mun kaveripiirissä on valokuvauksen harrastajia ainakin 3 ihmistä. Valokuvaus ja varsinkin luontokuvaus on todella hienoa hommaa, suosittelen kaikille. Haaveilen Luontokuvaajan ammatista, mutta se onkin koko elämän mittainen projekti, saa nähdä miten käy. Se on totta, että digijärkkäri vaatii opettulua ja paljon harjoittelua. Opiskelu ja harjoittelu kannattaa kyllä, sen huomaa aikanaan. Vain harjoittelemalla voi tulla mestariksi ja jos ei harjoittele niin ei voi oppia. Pitää nähdä hieman vaivaa sen hyvän kuvan eteen, eikä odottaa, että se tulisi helpolla. Vertauksena vaikka se, että joku ostaa digijärkkärin ja sitten kuvittelee, että saa paljon parempia kuvia. Ehkä "nyky" aikana ei haluta nähdä vaivaa vaan halutaan heti paras mahdollinen lopputulos. Vai mitä mieltä te olette tästä asiasta? Kannattaa käydä blogissani katsomassa luontokuviani. |
|







